Meistä

Iloiset Seniorit arvostaa ja kunnioittaa yksilöllisyyttä. Meillä jokaisella on oma ainutkertainen, kokemuksistamme muotoutunut elämäntarinamme. Samalla jokaiselle meistä on löytynyt vuosien varrella ne omat tärkeät ja mieluisat asiat, jotka ovat tuoneet iloa ja voimaa elämän eri tilanteisiin. Niitä ovat olleet esimerkiksi toiset ihmiset, luonto, liikunta, musiikki, teatteri tai kirjallisuus. Haluamme mahdollistaa, että ne kuuluvat tänäänkin arkeesi, ikääsi ja toimintakykyysi katsomatta. Toimintamme peruskivet ovat luotettavuus, turvallisuus, vastuullisuus, eettisyys, läheisyys ja yksilöllisyys.

Kaikilla meillä, Iloiset Seniorit -kavereilla, on pitkän ja monipuolisen työkokemuksen lisäksi runsaasti henkilökohtaista kokemusta ilon, avun ja tuen tuottamisesta lähipiirimme senioreille. Yrityksen perustaja Seija, gerontologian ja kansanterveystieteen terveystieteiden maisteri (TtM), on koulutuksissaan perehtynyt ikääntymisen lisäksi kotona asumista tukeviin tekijöihin sekä ikääntyneiden terveysliikunnan ohjaamiseen. Me toivomme, että sinä Iloinen Seniori kuulut lähipiiriimme. Haluamme varmistaa arjen ilosi ja apusi. Se antaa myös meille elämäniloa. Toimimme pääkaupunkiseudulla ja kotipalvelun tukipalveluiden osalta Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Iloiset Seniorit -kavereiden tarinat

Seija, gerontologian ja kansanterveyden TtM, MMM. Uusioperheen vanhojen vanhempien ”rakkaana harhalaukauksena” syntynyt kuopus on kokenut läheltä läheisten elämän, toimintakyvyn muutokset, sairaudet sekä iloa tuovat asiat senioreille sekä heidän aktiivisina että viimeisinä elinvuosinaan. Laaja senioreiden lähipiiri tuo päivittäin uutta näkökulmaa tämän päivän senioreiden elämästä. Urheilukentän vieressä kasvaneen Seijan omat ilon ja voiman lähteet ovat läheisten ja ystävien lisäksi liikunta, luonto ja musiikki. Vuosien varrella lentopallo on vaihtunut tenniksestä golfiin, hiihtomonot juoksutossuiksi sekä laulu ja soitto musiikin kuunteluksi. Parhaimmat lomareissut löytyvätkin kotimaisista luontoelämyksistä sekä ulkomaisista vuoristovaelluksista. Haaveena paluu kuorolaulun pariin.

Anne. Vanhempiensa esikoinen ja isosisko kahdelle sisarelle on saanut kotonaan monet oppinsa omilta mummuiltaan. Aktiivisesti eri yhdistyksissä toiminut Anne on 16-vuotiaasta lähtien seurannut myös läheltä yhdistyksiensä kautta tutuiksi tulleiden senioreiden elämää. Musiikki on aina ollut lähellä Annen sydäntä, sekä soittaminen että laulaminen. Vuosien varrella on tullut tutuksi niin kevyt kuin klassinenkin musiikki. Nuoruudessaan Anne tanssitti paria jos toistakin tanssibändinsa laulajana. Monet parit ovat myöskin marssineet kirkon käytävää pitkin vannomaan häävalaansa Annen soiton tahtiin. Haaveena on elvyttää koko perheen voimin uudelleen kiireisimpien perhevuosien jalkoihin jäänyt matkailuharrastus.

Kaarina. Pitkän ja monimuotoisen ihmisten parissa suoritetun työelämän ja järjestöelämän konkari, joka on päivittäin yhteydessä tämän hetken senioreihin. Tietää hyvin myös lähiomaisen huolen iäkkään omaisen yksinjäämisestä toiselle paikkakunnalle, asioiden hoitamisen haasteet kaukaa käsin sekä viimeisiksi vuosiksi muualta lähelle muuttaneen lähiomaisen huolehtimisen haasteet käytännön arjessa. Kaarinan ilon ja voiman lähteitä ovat ystävät sekä harrastuksista musiikki, lukeminen ja luonnossa liikkuminen – ja siellä erityisesti kivet. Kivien keräily ja työstäminen ovat aivan oma maailmansa, johon voi uppoutua vapaahetkinä. Haaveena on uusien, erilaisten matkakohteiden löytäminen niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.